Kävimme hakemassa haki-telineet vuokralle ja pystytettiin ne maalausta varten. Koskaan ennen emme telineitä olleet kasanneet, mutta se on aika helppoa, ja ihan hyvin mekin onnistuttiin siinä. Ensimmäisellä kasauskerralla oli enemmän intoa kuin järkeä, niin ei osunut ihan oikeaan kohtaan, mutta nyt osaa jo vähän paremmin suunnitellakin.
Otsalaudat maalataan tummanharmaalla (on kyllä niin tumma että mustaksi sitä kaikki sanoo, jopa itsekin vaikka tietää sen olevan tumman harmaa), samoin pilarit ja kaiteet tulee tumman harmaalla. Muut tulee valkoisella.
Useamman viikon tämäkin työ kahdelta amatööriltä ottaa, parin ensimmäisen viikon aikana ollaan saatu alimmassa kuvassa näkyvä tulos aikaiseksi, eli aika lailla maalattavaa riittää. Toki se koko ajan hieman nopeutuu, kun aluksi meni aikaa telineiden hommaamiseen. Myös niiden purkaminen ja kokoaminen käy koko ajan nopeammin, mutta kyllä se silti puolen päivän homma on.
Ja ollaan maalattu samantien kahteen kertaan (muutama tunti annettu tietenkin kuivua välissä), eli tämän pinnan pitäisi kestää n. 15 vuotta ennenkuin tarvitsee alkaa uudestaan maalaamaan.
Sadepäivinä ollaan saatu sisäkaton koolaukset kutakuinkin valmiiksi... |
..ja laitettiin autokatoksen perustukseen hieman patolevyä. Kuvassa vasemmalla näkyvä on naapurin sokkelia, eli tosiaan vieri viereen täällä rakennetaan.. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti