keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Keittiön laatoitus

Niinkuin otsikko vahvasti vihjaa, keittiön lattia on nyt laatoitettu.


Aloitettiin tekemällä reunat. Laatat ovat tosiaan kohtuu suuria, 60x60 cm.
Tässä vaiheessa vielä oli helppoa saada laatat samaan tasoon keskenään,
mutta jatkossa siitä tuli suorastaan sangen hankalaa...

..joten jatkoa varten hommattiin tällainen tasausjärjestelmä, voin lämpimästi suositella suurille laatoille.

Sen verran ensimmäisissä laatoissa oli heittoa, että yhden päätin purkaa
(päätös tuli sen jälkeen kun se eräänä aamuna oli ensimmäinen ajatus joka
 tuli mieleen kun heräsi).

















Olihan siitä vähän vaivaa, mutta oli se toki
helpompaa nyt kuin saumauksen jälkeen.























Putsattuna, valmiina saumaukseen.



Ja tässä lattia saumattuna (ja juuri pestynä).

Saumauksesta sen verran, että tein sen itse (muussa laatoitustyössä on ollut kokeneempi tekijä päävastuussa) ilman minkään näköistä kokemusta ko. hommasta, en ole edes nähnyt kun on tehty. Katselin youtubesta pari videota, ja niiden avulla onnistuin mielestäni vähintään kohtuullisesti, eli ei kannata tätä työvaihetta pelätä, ei ole mikään amerikan temppu.

Seuraavassa päivityksessä onkin sitten toivottavasti keittiökaapit paikallaan (eikä tarkoita sitä että seuraava päivitys on kuukauden päästä)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti